Meille töihin

Työntekijätarinat

Miika Pietilä

Työnjohtaja
VRJ Etelä-Suomi Oy

Työnjohtaja työntekijätarinat

PERUSKOULUSTA URAPUTKEEN

Joskus voi käydä niinkin, että peruskoulun jälkeisen välivuoden työt "venähtävät" uraputkeksi. Näin tapahtui Miika Pietilälle, joka tuli ViherRengas Järvenpään palvelukseen kausityöntekijäksi vuosituhannen vaihteessa. 

Vuonna 2004, työskenneltyäni pari kautta toisen yrityksen palveluksessa ja armeijan käytyäni, aloitin VRJ:llä ympäristörakentajana Vantaan toimipisteessä. Vuodesta 2006 olen työskennellyt työnjohtajana infra- ja ympäristörakentamisen toimialoilla. Olen suorittanut rakennustuotannon ammattitutkinnon työni ohessa.

Työnjohtajana pääsen vaikuttamaan moniin työmaiden asioihin alusta asti – kilpailutuksesta työmaan vastaanottoon. Toimin nykyään myös toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutettuna. Työmaat ja työpäivät poikkeavat toisistaan todella paljon: olen saanut toteuttaa projekteja todella laajalla skaalalla. Mielenkiinto pysyy mukavasti yllä ja pääsee haastamaan sopivasti itseään. Työssä kohtaamani haasteet liittyvät pääasiassa resursointiin ja ajanhallintaan.

Hyvällä porukalla perheyrityksessä

Olen seurannut yrityksen kehitystä melko pitkällä aikavälillä, ja onhan siinä moni asia ehtinyt muuttua. Olen päässyt vaikuttamaan asioihin matkan varrella, ja uskon, että näin tapahtuu myös tulevaisuudessa.

Työyhteisöllä on iso rooli työhyvinvoinnin kannalta: hyvällä porukalla on mukava tehdä töitä. Minulla on paljon työkavereita, joiden kanssa olen tekemisissä myös vapaa-ajalla. Työajan ulkopuolella nikkaroin ja rakentelen kaikenlaista. Siinä sivussa tulevat vene- ja moottorikelkkaharrastus. Mökki Kainuun sydämessä toimii koko perheen pakopaikkana.

Toivon, että minulla on vielä paljon vuosia edessä yrityksessä. Minua kiinnostaisi betonirakentaminen, joten ehkäpä osallistun siihen liittyvään koulutukseen tulevaisuudessa. On hienoa olla yksi osa tätä isoa perheyritystä.  

 

Takaisin

Ota yhteyttä.