Ajankohtaista

Ajankohtaista

VRJ Rakennus valittu As Oy Haapaniemenkatu 16 linjasaneerausurakan toteuttajaksi

linjasaneeraus Rakentaminen Tiedote

VRJ Rakennus sai kunnian tulla valituksi As Oy Haapaniemenkatu 16 linjasaneerausurakan toteuttajaksi. Helsingin Merihaassa sijaitseva kolmen rakennuksen ja 462:n asunnon taloyhtiö kuuluu Suomen suurimpien joukkoon. Kokonaishintaurakkana toteutettavassa yhteistoimintamallissa osallistumme myös suunnitteluun. Kuitenkin niin, että yhtiöllä on koko ajan suunnitteluvastuu ja suunnittelun ohjaus.

Vaikka kyse on perustyöstä, minkä me osaamme ja missä olemme hyviä, kohteen koko pysäytti miettimään normaalia tarkemmin jaksotuksia, työvaiheita ja logistiikkaa. Aiempi kokemus kerroskohtaisesta aikataulusta toi varmuutta lähteä rakentamaan aikataulu tavalla, jolla muiden etujen lisäksi minimoimme myös asukkaille aiheutuvan haitan.

Taustatyö on tehty ja suunnittelu edennyt. Maaliskuun alussa aloitimme työmaan perustamisen. Vaikka sanotaan, että huipulla tuulee ja meren rannalla ollaankin, ei yhtään huimaa startata kesäkuun alussa 14. kerroksen asuntojen töitä. Maaliviiva häämöttää syksyllä vuonna 2026.

Lisätiedot:

Pyry Lindman
VRJ Etelä-Suomi Oy
Yksikönpäällikkö, linjasaneeraukset
040 630 8520
etunimi.sukunimi@vrj.fi

Takaisin

Ota yhteyttä.