Ajankohtaista

Ajankohtaista

Harvialan tarina julkaistaan kirjana 5.2.2025

Harviala Tiedote VRJ

Harvialan tarina julkaistaan kirjana 5.2.2025

Harvialan omistajina ollut ritareita, sotamarsalkka, vapaaherroja…

Harvialan kartanon ja taimitarhan harvinaisen pitkä ja monivaiheinen historia on julkaistu kirjana. Siinä kerrotaan Janakkalassa sijaitsevan Harvialan kartanon ja taimitarhan historiat. Kartanolla oli aikoinaan suuret muskelit, maaomaisuutta oli 1920-luvulla 12 000 hehtaaria. Kartanon tarina limitetään yhteiskunnallisiin ja taimitarha-alan kehityksen vaiheisiin. Kirjaa lukiessa saa käsityksen, millaisissa olosuhteissa työtä eri aikakausina tehtiin.

Harviala Oy:n omistajina on 1980-luvulta alkaen ollut eri yrityksiä. Harviala Oy:n toimitusjohtaja Inari Janssonin mielestä nyt oli oikea hetki kirjata ylös viime vuosikymmenten tapahtumat.

Harviala tarina on poikkeuksellinen erityisesti sen takia, että yritysten elinkaaret eivät tänä päivänä ole kovin pitkiä. Harvialan kartanon juuret ulottuvat aina 1200-luvulle saakka. Harva yritys voi ylpeillä tällaisella perinnöllä, Inari Jansson muistuttaa.

Tilan omistajat tiedetään 1300-luvun lopulta alkaen. Omistajina on ollut maineikkaita Ruotsin kuninkaalle palveluksia tehneitä aateleita – mm. vapaaherroja, ritareita, valtaneuvoksia ja sotamarsalkka. Kartanon omisti periaatteessa pitkään sama suku, mutta välillä vävyjen mukaan sukunimeä vaihtaen, sukupuussa suvun nimi vaihtui. Ensimmäisen kerran kartano vaihtoi omistajaa kaupalla 1700-luvun lopulla.

Kartano on merkinnyt paljon Janakkalassa isona työnantajana, työyhteisönä ja koko paikkakunnan sosiaalisen toiminnan kehittäjänä. Halu kehittää toimintaa, kokeilla uusia ratkaisuja, reagoida yhteiskunnan muutoksiin ja tarjota laadukkaita tuotteita ohjaavat myös nykyistä Harvialan taimitarhan toimintaa. Tätä historiallista perimää haluamme kunnioittaa yrityksen arvoissa, Inari Jansson toteaa.

Harvialaan liittyy paljon mielenkiintoisia seikkoja. Harvialalla oli 1900-luvun alusta oma metsärautatie, oma voimalaitos, oma rautatieasema ja oma kasvihuonelaitos ja taimitarha. Sotavuosina Harvialan lastuvillatehdas oli miinatehtaana, joka räjähti vuonna 1941 aiheuttaen paljon taloudellista vahinkoa, myös kolme ihmistä kuoli.

Mallitilalla oli hevosia, lehmiä ja myös fasaaneja. Rosenlewin johtajat kävivät vuosittain valtakunnan johtavien poliitikkojen kanssa, presidenttejä myöten, riistametsällä kartanon mailla.

Suomen yksi johtavista taimitarhoista

Kartanon viimeisin yksityinen omistaja Otto Brusiin perusti osakeyhtiön vuonna 1908. Suku möi yrityksen Rosenlewille vuonna 1913. Muutaman vuoden kuluttua käynnistyi taimitarhatuotanto, joka laajeni nopeasti kasvaen yhdeksi johtavaksi taimitarhaksi Suomessa.

Rosenlew omisti kartanon ja taimitarhan 1980-luvun lopulle asti. Vuonna 1988 Harvialalla oli kriisivuosi, vuoden aikana omistajia oli neljä. Janakkalan kunnan käyttäessä etuosto-oikeuttaan taimitarhan toiminta saatiin jatkumaan.

Tänä päivänä Harviala Oy:n omistaa VRJ Etelä-Suomi Oy. Harviala on erikoistunut katu- ja puistopuiden tuotantoon ja ympäristötuotteiden maahantuontiin.

Olemme suurena puutuottajana vihreän aallon harjalla. Kaupunkipuiden merkitys tiedostetaan laajasti. Puilla on merkitystä hiilen sidonnassa, kaupunki-ilman puhdistajina, lämpötilan alentajina ja monipuolisina eri eliölajien elinympäristöinä unohtamatta puiden isoa merkitystä ihmisten viihtyvyydelle. Harviala Oy:n tarina jatkuu vahvana, Inari Jansson vakuuttaa.

Vahva perintö säilyy

Harvialan tarinan kirjoittaja, puutarhaneuvos Seppo Närhi korostaa kartanon perintöä. Harviala tunnetaan nimenä erittäin hyvin. Kymmeniä vuosia yrityksellä oli oma Harviala-taimimyymäläketju kymmenillä paikkakunnilla ympäri Suomea. Tänä päivänä Harviala tunnetaan erityisesti taimistaan.

– Halu olla kehityksen kärkijoukoissa, reagoida yhteiskunnan muutoksiin ja tarjota laadukkaita tuotteita ovat vahva perinne. On todella hienoa, että tätä historiallista perimää kunnioitetaan ja pidetään arvossa, Seppo Närhi sanoo.

Kirjan ensimmäisessä luvussa kuvataan kartano tarina, toisessa luvussa Harviala Oy:n tarina. Rinnalla kulkee yhteiskunnan ja taimitarha-alan yrityskentän muutosten kuvaus. Harvialan tarina -kirja julkaistaan Jyväskylän Viherpäivillä 5.2.2025.

Lisätiedot


Toimitusjohtaja Inari Jansson Harviala Oy, puh. 050 367 5185, inari.jansson@harviala.fi

Puutarhaneuvos Seppo Närhi, puh. 040 041 9085, narhi.seppo@gmail.com

->> https://www.harviala.fi/uutiset/Harvialan-tarina-kirjaksi-27.html


 

 


 

Takaisin

Ota yhteyttä.