Meille töihin

Työntekijätarinat

Alain Ngassa

Kiviasentaja
VRJ Länsi-Suomi Oy

Kiveystyöt työntekijätarinat

Olen Kamerunista alun perin kotoisin oleva kiviasentaja. Tulin Suomeen 12 vuotta sitten työn perässä. Viimeiset kahdeksan vuotta olen työskennellyt VRJ Länsi-Suomi Oy:ssä, Tampereella. Kotimaani toinen virallinen kieli on englanti, mikä auttoi minua Suomeen asettumisessa ja töiden etsimisessä.

Ehdin työskennellä kiviasentajana useissa suomalaisissa yrityksissä ennen kuin siirryin VRJ:lle. Työpaikan vaihtaminen sujui jouhevasti silloisen esimieheni suosituksen ansiosta.

Työskentelen pääasiassa tietyöurakoissa, mutta asennan lisäksi katukiviä ja -laattoja. Aikaisemmin työnkuvaani liittyi yksityisasuntojen ja kiinteistöjen rakentaminen, joten pääsin osallistumaan suurempiinkin projekteihin. Työskentelen nykyään Tampereen Murikassa. Työskentelymateriaaleinani ovat luonnonkivi, graniitti, reunakivi, nupukivi ja muurikivi. Päätyöni lisäksi teen ”keikkaduunia” silloin tällöin, joten työnkuvani on varsin vaihtuva.

Parasta tyssäni ovat suuret projektit: ne antavat mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen työskentelyyn, mikä pitää työmotivaation korkealla. Työporukkaani kuuluu sekä suomalaisia että ulkomailta Suomeen muuttaneita työntekijöitä. Yhteistyömme sujuu saumattomasti. Olen miettinyt myös oman rakennusyrityksen perustamista.

Takaisin

Ota yhteyttä.