Ajankohtaista

Jyväskylän Viherpäivät ja Vihertekniikka-tapahtuma 14-15.2

15.02.2018

Jyväskylän Viherpäivät ja Vihertekniikka-tapahtuma 14-15.2

Viherpäivät ovat jokavuotinen, viheralan valtakunnallinen ykköstapahtuma! Me VRJ Group:illa osallistuimme Viherpäiville tänä vuonna omalla osastollamme — aiheena erityisesti biodiversiteetti, viherseinät ja viherkatot, sekä yleisesti kasvillisuuden käyttö vihertekniikassa ja viherrakentamisessa. 

Ensimmäisenä messupäivänä pitämämme seminaari biodiversiteetin ja kasvillisuuden hyödyntämisestä viherrakentamisessa osoittautui menestykseksi. Oman pihaympäristön piristämisen ohella vierailijoilla oli aitoa kiinnostusta luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen, ja Sempergreenin Euroopan myyntipäällikkö oli paikan päällä kertomassa tuotteista enemmän. 

VRJ Group:ille myönnettiin Viherpäivillä kaksi palkintoa, kahdesta eri rakennusprojektista. Rakennusteollisuus ja Puutarhaliitto palkitsivat VRJ Etelä-Suomen yksikön Vuoden Ympäristörakenne 2017-palkinnolla Vantaan Kirjastopuiston urakan ansiosta. Rakennuttajana toimi Vantaan kaupunki, suunnittelun hoiti Hemgård, ja VRJ Etelä-Suomi Oy vastasi urakoinnista. VRJ Länsi-Suomi puolestaan palkittiin Vuoden Vihertaitaja-palkinnolla, kohteena Tampereen Vuolteentori. 

Olemme erittäin kiitollisia kaikille projekteissa mukana olleille, kaikille Viherpäivien osallistujille sekä yhteistyökumppaneille. 

 

Takaisin

Ota yhteyttä